Kasettilameri muistelee: WICKED

Okkultismia ja kosmista kauhua tihkuva WICKED oli väkevä kokemus 25 vuotta sitten, ja on sitä edelleen. Hyvän ja pahan taistelusta halki tähtikuvioiden kertovassa pelissä räiskintä ja taktiikka on naitettu yhteen uniikilla tavalla, ja tunnelma on jatkuvasti kuin happoisen kultin rituaalissa.

Kasettilameri muistelee: SCHIZOFRENIA

Vanhaa slapstick-komediaelokuvaa muistuttavassa C64-pelissä vuodelta 1985 siivooja Alfonse on onnistunut vahingossa kloonaamaan itsensä. Kahdeksi jakautunut mies pitäisi yhdistää jälleen yhdeksi, mutta tavoite on haastava, kun samalla on unohtunut kuinka portaita kiivetään.

Höyrykatselmus: Advent Rising (osa 3)

Myöhäisillan lähetyksessä nähdään kolmas osa b-luokan avaruusooppera Advent Risingissa. Tähtien sota -lainat käännetään täysille, kun planeettaa räjähtää ja päähenkilö saa yllättäen jedivoimat. Jos pelin taistelumekaniikka oli aiemmin sekavaa, nyt se muuttuu täydeksi härdelliksi.