Kuolleiden aamunkoitto: Zombies – Extreme Epidemic Edition (osa 1)

Vanha Doom-modaus Zombies vuodelta 1995 mukailee George A. Romeron klassista 70-luvun kauhuelokuvaa.

Vuonna 2016 julkaistu Extreme Epidemic Edition -päivitysversio tekee pikselimaailmanlopusta entistäkin toivottomamman kokemuksen.

Eläviä kuolleita vyöryy kauppakeskukseen yhtä sakeasti kuin ämpäreitä jonottavia suomalaisia halpahallin avajaisiin.

Huonouden ylistys: E.T. The Extra-Terrestrial

Uudessa HUONOUDEN YLISTYS -ohjelmasarjassa lähdetään selvittämään, ovatko historian huonoimmiksi videopeleiksi julistetut teokset ansainneet maineensa.

Tutkimusretki aloitetaan luonnollisesti Atari 2600:n E.T. The Extra-Terrestrialista vuodelta 1982 – pelistä joka oli osaltaan vastuussa suuresta videopelimarkkinoiden romahduksesta ja jonka fyysiset kopiot jouduttiin ongelmajätteen lailla hautaamaan maakuoppaan keskelle aavikkoa.

Saalistajan satimessa: Predator (NES)

Predator-hahmoon pohjautuvien pelien sarja alkaa. Ensimmäisenä kokeillaan erittäin vapaalla kädellä tehtyä NES-näkemystä Predator-elokuvasta, jossa pinkkiin pukeutunut Arska ammuskelee perhosia, saippuakuplia ja satunnaisia piirroshahmoja.

Terminaatiopiste: The Terminator (NES)

Kahdeksanbittisen Nintendon näkemys ensimmäisestä Terminator-elokuvasta on melkoisen kehnoa lisenssitasohyppelyroskaa. Tulevaisuudesta saapuneelle Kyle Reeselle tappajarobotteja vaarallisempia vihollisia ovat mm. vesipisarat ja Los Angelesin poliisivoimat. Autoilukin tuntuu enemmän flipperillä pelaamiselta.

Maailmanlopun jälkeen: Mad Max (NES)

Kokoomuksen vaalikampanjan kunniaksi AUTOT KUULUVAT TEILLE -spesiaalissa selvitetään, miltä näyttää tulevaisuuden maailma jossa yksityisautoilu on asetettu ekosysteemin ja sivilisaation säilymisen edelle. Lähetyksen aloittaa itseoikeutetusti Mad Max kahdeksanbittiselle Nintendolle.

Kapinaanyllyttäjä: Uusi toivo (Game Boy)

Uudessa KAPINAANYLLYTTÄJÄ-ohjelmasarjassa lähdetään kaukaiselle galaksille perehtymään Tähtien sota -aiheisiin peleihin. Game Boyn SW-variaatiossa Millennium Falcon suuntaa Alderaanille, mutta vastassa on pelkkiä avaruuskiviä.

HömppäTrek: Kertaus on opintojen äiti

Avaruuskadetti Jeremy Comstock luulee onnensa kääntyneen, kun hän pääsee ensimmäisen Tähtiakatemian simulaattoritehtävänsä läpi aiheuttamatta kenenkään kuolemaa. Ikävä kyllä Jeremy jää heti tämän jälkeen luokalleen ja joutuu aloittamaan koko lukukauden alusta.

Nestekidenostalgiaa: Star Wars

Game Boy -pelien erikoisohjelmassa lähdetään ensimmäistä kertaa Hömppäkanavan historiassa Tähtien sodasta tutulle kaukaiselle galaksille. Elokuvien tapahtumista otetaan jonkun verran vapauksia Luken teurastaessa koko vastaantulevan Mos Eisleyn väestön.